Tarina Joulupukista

HYVÄ JOULU TULEE TÄSTÄ

Kauan, kauan sitten pikkutonttu tunturin takaa lumisiin maisemiin kurkki. Siellä vilahti komeasarvinen poro kyydissään jouluista laulua hyräilevä ukko harmaaturkki. Ei ollut hän tämän ajan punanuttuinen ja valkopartainen Joulupukki, vaan taisi olla tämän ahkera ja urhea uurastajaukki.

Mitäpä Joulupukin tarinasta kertoa voisi? Miten hänen meitä matkoillaan muistavan soisi?

No, maailman lapsille Joulupukki punanuttu on kaikkialla ihan tuttu juttu. Hän tähdet sädehtimään lasten silmiin saa, aikuisille apua antaa ja sydämessään rauhan sanomaa ihan kaikille kantaa.

Aloitetaan siitä vaikka, mikä onkaan Joulupukin kotipaikka. Sehän on tunturien, pohjoisten puhurien ja taivaan tulien ikiaikainen vaellusmaa. Se on paikka, jonne meistä jokainen mielessään ja sydämessään taivaltaa saa. Taitaa tarkkaan tietää meistä  itsekukin, mistä löytyy kotikontu Joulupukin. Netti muka osaa varmaa tietoa antaa. Ajatuksemme Lapinmaahan kantaa. ”Tuolla se on, kyllä, kyllä! Tuolla, missä on suuren suuri tunturi ja kaikkeuden kirkkain Joulun tähti sen yllä!” Yhden mielestä se on Suomen Lapin Napapiiri. Siellä isossa kalliokolossa asuvat Joulupukin väen kanssa omassa somassa yhteisolossa niin kisuli, koiruli kuin myös kaikkien kaveri kotihiiri. ”Korvatunturihan se on”, kuiskuttaa toinen, omassa uskossaan horjumaton. Ei ole ollenkaan onnetonta, että kotikoloja maailmassa onkin vallan monta. Joulupukki, kaikille kelpo ukki, olla siis voi täällä maan päällä kaikkialla saman taivaan alla. Ja ihan samaan aikaan. Se kuuluu Joulun Taikaan!

Hyvä Joulu tulee tästä,
ihan koko elämästä,
jokainen jos osaltaan
auttaa muita jaksamaan.”

Hyvää Joulua ihan kaikille!

Joulun suurta sanomaa, tai sen taikatunnelmaa, ei sillä saa särkeä, että vain se rapiseva lahja olisi tärkeä. Ei, ei, vaan parhaan tunnelman se tuo, että tullaan luo. Että ollaan lähellä. On olo hyvä ja hellä. Ihan jokaisella ihmisellä. Niin, ja myös kotikolon lempieläimellä; kisulilla, koirulilla ja vaikka sillä pikapinkojahiirulilla.

Mutta niin myös aukaistaan Jouluun portti, että tunnelmaa tuova lahja annetaan ja kaverille kannetaan lämpöä luova joulukortti. Ja auttaa pitää niitä, joilla eivät omat voimat riitä. Muistetaan sanonta: ”Hyvä antaa vaikka vähästään.” Sillä, sillä jo kyllä pitkälle päästään.

Vai, ettei lahjoja lainkaan! Ei vainkaan. Mietin vaan, kuinka paljon niitä aina Jouluna sainkaan! Kyllä kai sitä tonttukin ihmetellä mahtoi, kun hiki päässä, ehkä vähän myös järki jäässä, lahjakasaa Joulupukin rekeen ahtoi. Vaikka paljonhan niitäkin tarvitaan, kun luodaan iloa maailmaan. Yksi tykkää pehmoista, toinen citylegoista. Iso paketti harvoin menee pieleen, se kun on monen pienen lapsen mieleen. Iskät tykkäävät harvoin pestävistä villasukista. Äiskät kestävistä joulukukista. Molemmat siis noista aikuisten asioista. Kaikki tykkäävät suklaarasioista. Hauvelit ei. Niillä kun napattu suklaa vatsan varmasti sekaisin vei.

Joulupukin maa. Siellä taivas loimuaa. Jostakin tunturien takaa Pakkasukko huurua puhaltaa ja miljoonin jalokivin valkoinen hanki silminkantamin kimaltaa. Ehkä Sinäkin tarinan tunnet, mistä syntyvät aina ne hurjat taivaan tulet! Kun pakkanen puiden jääkelloja kilistää ja järven jäällä kettu repolainen mennä vilistää, niin häntä saa aikaan sen, ilmiön ihmeellisen – ja niin sähköisen. Sinäkin löytää voit aidot oikeat revontulet, kun joskus matkoillasi Joulupukin maahan tulet.

Joulun tullen aina vaan kulkee Joulupukki matkallaan ja tuo iloa, valoa maailmaan. Hänen toivotaan jokaisessa kodissa, pienimmässäkin pirtissä kyläilevän ja iloisena hyräilevän: